Alustavat kilpailuohjeet

Säännöt:
Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton lajisääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Lopulliset
kilpailuohjeet ovat nähtävillä kilpailukeskuksessa.

Toimihenkilöt:
Kilpailunjohtaja: Jari Harju
Ratamestarit: Tomi Savolainen aikuisten radat, Timo Hoskari lasten radat
Valvoja: Hannu Humalamäki Ähtärin Urheilijat
Tuomarineuvoston pj Jorma Yli-Kaatiala
Tuomarineuvoston jäsenet: Aulis Hahtola ja Tuija Katajamäki

Kilpailumaasto:
Maasto on peruseteläpohjalaista, melko kivikkopohjaista talousmetsää, jossa hakkuita ja raivauksia
on jonkin verran tehty. Isoimmat mäet ovat 35–45 m korkeita ja niiden rinteet ovat pienipiirteisiä,
joten vaativuutta riittää kaikille sarjoille aina viimeisille rasteille asti. Mäkien väleistä löytyy
tietenkin suoalueita, mutta maastossa on myös aika paljon polkuja, jotka antavat mahdollisuuden
reitinvalintoihin ja vauhdin lisäämiseen. Lasten radat on pyritty viemään maastonosaan jossa on
polkuja ja muita kiintopisteitä apuna.

Kartta, emit-tarkistuslipukkeet ja rastimääritteet:
Kilpailukartan mittakaava 1:10 000 H/D 12-H45/D40, muilla sarjoilla 1:7500. Käyräväli 2,5 m,
tulostettu 5/2018. Kartta on muovikotelossa. Mallikartta on nähtävissä lähdöissä. Kartan koko A5
TR/RR-sarjoissa. Muissa sarjoissa A4. Kartoitus 2016/Jussi Silvennoinen. Ajantasaistus ja päivitys
ISOM2017 5/ 2018/ Timo Hoskari.

Rastimääritteet ovat lähdössä 1 ainoastaan irrallisina, ei painettuna kilpailukarttoihin. Lähdössä 2
rastimääritteet sekä painettuna karttoihin että irrallisina. Lähtöpaikalla ei ole rastimääritteiden
kiinnitystarvikkeita. Emit-tarkistuslipukkeet ovat lähtöpaikoilla.

Leimausjärjestelmä ja mallirasti:
Emit-leimaus. Emit-kortin toiminnan tarkistus kilpailukeskuksessa. Jos kortti ei toimi, niin käy
vuokraamassa infosta toimiva. Toimimattomalla kortilla kilpaileminen johtaa kilpailusuorituksen
hylkäämiseen. Lähdöissä ei emit-numeroita tarkisteta, eikä lähdöissä ole myöskään vara-emitejä.
RR-mallirasti on lähdössä 2.

Info:
Vuokratut emit-kortit saa infosta. Emit-kortin vuokra 5€, kadotetusta vuokrakortista peritään 80€.
Kaikki emit-korttia koskevat asiat hoidetaan infossa.

Kilpailunumerot
Kilpailussa käytetään rintanumeroita.
Kilpailunumerot löytyvät kansioista kilpailukeskuksesta. Omat hakaneulat.
Numeroita ei tartte palauttaa!

Lähtöluettelot:
Lähtöluettelot sarjoittain ovat nähtävillä kisasivuilla, tulostaululla ja lähdöissä. Tarkista, että emit -
korttisi numero on sama kuin lähtöluettelossa. Numeroita ei tarkasteta lähdöissä. Väärällä emit-
numerolla kilpaileminen johtaa kilpailusuorituksen hylkäämiseen.

Sarjat ja matkat

Sarja Matka Rasteja Lähtö Sarja Matka Rasteja Lähtö
H21 4,98 14 1 D21 4,01 11 1
H35 4,41 12 1 D35 3,12 10 1
H40 4,41 12 1 D40 2,88 8 1
H45 4,01 11 1 D45 2,88 8 1
H50 3,12 10 1 D50 2,25 8 1
H55 2,88 8 1 D55 2,25 8 1
H60 2,73 8 1 D60 1,93 7 1
H65 2,46 8 1 D65 1,93 7 1
H70 2,25 8 1
H75 1,93 7 1
H80 1,71 6 1
H20 4,41 12 1 D20 3,12 10 1
H18 3,12 10 1 D18 2,73 8 1
H16 2,73 8 1 D16 2,46 8 1
H14 2,26 9 2 D14 2,09 7 2
H12 1,70 6 2 D12 1,70 6 2
H12TR 1,8 6 2 D12TR 1,8 6 2
H10RR 2,2 / 1,7 6 2 D10RR 2,2 / 1,7 6 2

Lähtöviitoitukset:
Lähtöön 1 on kilpailukeskuksesta matkaa 1500 m tietä pitkin (kts. viitoitusnauha opaspaalulta).
Lähtöön 2 on kilpailukeskuksesta matkaa 1100 m tietä pitkin (kts. viitoitusnauha opaspaalulta).
Lähtö 2 on ykköslähdön viitoituksen varrella. Lähtöviitoituksen vasen puoli on koko matkan
kilpailualuetta ja oikea puoli ensimmäisen 500 metrin matkalta, joten sinne meneminen on ennen
kilpailusuoritusta kielletty!

Lähdön 1 toiminta
Sarjat H/D16-
 Kilpailija kutsutaan lähtökarsinaan neljä minuuttia ennen lähtöaikaansa.
 Kolme minuuttia ennen lähtöä tehdään Emit-kortin nollaus. Emit-kortin nollaus on
kilpailijan vastuulla.
 Kilpailukartta on nähtävillä kaksi minuuttia ennen lähtöä.
 Minuuttia ennen lähtöhetkeä kilpailija siirtyy oman karttansa viereen.
 Kartan saa ottaa lähtöhetkellä. Lähdöstä on viitoitus K-pisteelle 80m.

Lähdön 2 toiminta
Lähdöstä 2 lähtevät sarjat H/D14ja nuoremmat sarjat.
 4 minuuttia ennen lähtöaikaa kilpailija kutsutaan nimellä ohjausasemalle, jossa H/D10RR ja
H/D12TR-sarjojen kartat ovat näkyvillä ratoineen, ja muiden sarjojen karttoihin on piirretty
K-piste (ei koko rataa). Ohjausasemalla on opastaja, joka neuvoo tarvittaessa ja ohjaa
tutustumaan mallikarttoihin.
 3 minuuttia ennen lähtöaikaa nollataan Emit-kortti.
 2 minuuttia ennen lähtöaikaa H/D10RR-sarjalaisille annetaan kilpailukartta ja heitä
opastetaan. H/D12TR-sarjalaiset saavat oman kilpailukarttansa. Muilla sarjoilla on
nähtävillä mallikartta, johon on merkitty K-piste.
 1 minuutti ennen lähtöaikaa H/D12-14-sarjalaiset saavat itse ottaa kilpailukarttansa
sarjatunnuksella merkitystä ämpäristä ja katsoa sitä. RR- ja TR-sarjojen kilpailijat voivat
edelleen tutustua rataansa.
 Lähtö tapahtuu K-pisteeltä, eli lähtöpaikka on sama kuin lähtökolmio kartalla.

Rastireitti- ja tukireittisarjojen erillisohjeet
Rastireittiradoissa (RR) on karttaan merkitty viitoitus, jonka varrella rastit ovat. Maastoon tämä
viitoitus on merkitty yhtenäisellä valkoisella nauhalla. Viitoitukselta saa poiketa. Rastit ovat
mallirastin mukaisia, ja rastilipuissa on joka sivulla tunnukset (RR1, RR2 jne.). Myös
leimasinlaudassa on tämä sama tunnus. Rastit on leimattava numerojärjestyksessä.

Tukireittiradan (TR) viitoitus on sama kuin rastireitin viitoitus. Rastit ovat hieman erillään
viitoituksesta ja ne on merkitty tavallisin numerotunnuksin. Tarkista rastinmääritteistä
numerokoodien vastaavuus.

Viimeinen rasti on sama kaikilla kilpailijoilla. Rastilla on useita leimasimia, joissa yhdessä on RR-
tunnus ja muissa numerotunnus. Voit leimata millä tahansa viimeisen rastin leimasimista.
Viimeiseltä rastilta maaliin johtaa kaikille yhteinen viitoitus, jota on noudatettava. Maaliviivalla
suoritetaan vielä maalileimaus. Kustakin virheellisestä tai puuttuvasta leimauksesta RR-sarjalaisen
aikaan lisätään 10 minuuttia, eikä suoritusta hylätä. Tukireitillä (TR) virheellinen leimaus johtaa
hylkäykseen.

Maali ja keskeyttäneet:
Viimeiseltä rastilta on viitoitus maaliin. Maalileimaus suoritetaan maaliviivalla. Sen jälkeen
kilpailija siirtyy leimantarkistukseen. Keskeyttäneiden tulee ilmoittautua maalissa ja leimata
maalileimasimella. Karttoja ei kerätä pois maalissa, joten reilu peli ja karttaa ei näytetä vielä
lähtemättömälle kilpailijalle.

Kielletyt alueet:
Kielletyn alueen symbolilla merkityille pistepelloille meneminen kielletty.

Maankaatopaikka, joka on merkitty karttaan kielletyn alueen symbolilla.

Maastoalue, joka on merkitty karttaan kielletyn alueen symbolilla ja on osaksi myös nauhoitettu
maastossa kielletyn alueen punakeltaisella nauhalla. Myös kilpailukeskuksen ympäristöä rajattu
punakeltaisella nauhalla ja se on myös merkitty karttaan.

Pukeutuminen ja pesu:
Pukeutuminen kenttäolosuhteissa. PESUA EI OLE.

Palkinnot:
Kaikissa am-sarjoissa palkitaan kolme parasta am-mitalein, lisäksi TR/RR-sarjoissa palkitaan kaikki
osallistujat. Lasten sarjojen(lähtö 2 sarjat) palkinnot jaetaan tulosten selvittyä. Muiden sarjojen
mitalistit noutavat mitalinsa infosta tulosten selvittyä.

WC:
WC:t kilpailukeskuksen läheisyydessä. Lähdöissä ei ole vessoja.

Palveluita kilpailukeskuksessa:
Kisaravintola ja ensiapu. Kilpailukeskus sijaitsee maasto-oloissa jossa ei sadesuojaa ole tarjolla,
joten varustautukaa sään mukaisin varustein ja jalkinein.

Pysäköinti:
Pysäköintipaikat ovat tien varressa 200-2000m kilpailukeskuksesta. Suosikaa kimppakyytejä.
Lapsiperheet pyritään paikoittamaan lähemmäs kisakeskusta.
Ei pysäköintimaksua.

TERVETULOA! Rastiketut